Tiedote.
Tekstiili- ja muotialat TMA ry

Kaksi kolmannesta EU:n ulkopuolelta tulevista paketeista jää verottamatta niin sanottuina vähäarvoisina lähetyksinä. Pakettien määrä Kiinasta ja kolmansista maista kuitenkin kasvaa kovaa vauhtia. Tullin selvityksen mukaan vuonna 2015 Suomeen tuontiin n. 14,3 miljoonaa pakettia ja määrien arvioidaan edelleen kasvaneen. Kaupalle menetykset ovat suuret. Esimerkiksi neljä viidestä tuoteväärennöksestä tulee Suomeen pakettipostina ilman tullivalvontaa. Tuontia säätelevät toimet otettaneen käyttöön vuonna 2021. Monelle käyttö- ja erikoistavarakaupan toimijalle se on liian myöhään.

Suomessa alle 22€ arvoiset tuotteet saa tuoda ilman arvonlisäveroa ja pienin kannettava arvonlisävero on 5€. Euroopan unionin ulkopuolelta tulevista paketeista 79 % on tällaisia ns. vähäarvoisia lähetyksiä. Pakettituonnissa tullivalvonta kohdistuu niihin vain, jos on syytä epäillä, että tuotteet eivät tule omaan käyttöön. Lisäksi 65 % yli 22 € arvoisista lähetyksistä jää arvonlisäverokannon ulkopuolelle. Suomessa pakettituonnista verotuloja jää saamatta yli viisi miljoonaa euroa. Tullissa on myös havaittu, että pakettien myyjät merkitsevät tavaran arvon todellista arvoa alhaisemmaksi, jotta paketti ei joudu tullivalvonnan kohteeksi.

Yksityinen pakettituonti rasittaa erityisesti käyttötavarakauppaa, joka maksaa tuonnin verot, tullit sekä palkat, vuokrat ja muut kulut. Yhteensä 70 % kuluista syntyy rajan ylittymisen jälkeen. Tullin mukaan noin 80 % tuoteväärennöksistä tulee pakettitoimituksina ja tuoteväärennösten määrä Suomen markkinoilla on nopeasti kasvamassa. Pakettitoimituksiin ei myöskään kohdisteta tuoteturvallisuusvalvontaa eikä kuluttajansuoja toteudu, sillä tullin mukaan tuotteilla ei käytännössä ole palautusmahdollisuutta. Merkintämääräyksiä, kuten hoito-ohjetta ja materiaalikoostumusta tuotteista ei useimmiten löydy. Tuottajavastuu- ja jätevelvoitteista ei kukaan pakettituonnin osalta huolehdi.

EU:n jäsenmaat ovat havahtuneet ongelmaan. Yhtenä vaihtoehtona on esitetty, että verkossa toimivat kauppapaikat kantaisivat verot ja tilittäisivät ne EU:lle. Tuolloin kaikki tuotteet olisivat arvonlisäveron piirissä ilman arvorajoja, mutta tulli kannettaisiin vasta yli 150€ lähetyksiltä. Toisena vaihtoehtona esitetään, että paketteja kuljettavat kuriirit velvoitettaisiin maksamaan verot loppuasiakkaan puolesta. Päätöksiä ei kuitenkaan ole vielä tehty. Tuontia suitsevat toimet on tarkoitus ottaa käyttöön vasta vuonna 2021 alusta. Käyttötavarakaupan huoli on, että tuossa ajassa ongelmat paisuvat suuriksi ja kotimaisille markkinoille ehtii tapahtua peruuttamatonta vahinkoa ennen kuin toimet saadaan voimaan.

Lisätietoja: Tekstiili- ja muotialat TMA ry,  Velimatti Kankaanpää, 0400-600 037, veli-matti.kankaanpaa@textile.fi.

Tekstiili- ja muotialat TMA ry edustaa vaate-, urheilu- ja kenkäkauppaa. Sen jäseniä ovat muoti- ja urheilukaupan ketjut, tavaratalot ja marketit sekä tavarantoimittajat. www.textile.fi

Osoitetiedot

  • Käyntiosoite:
    Eteläranta 10
    00130 HELSINKI
  • Laskutusosoite:
    OVT 003722230018
    Verkkolaskun välittäjä: 003708599126 Open text

Yhteystiedot

  • Puhelin: 0400600037

Seuraa Twitterissä