Muotikauppa kasvoi elokuussa 8,1 prosenttia. Se oli ensimmäinen kasvukuukausi sitten syyskuun 2012. Yhtä nopeaa kasvua ei olla nähty sitten vuoden 2010 marraskuun. Urheilukauppa kasvoi puolestaan 9,1 prosenttia elokuussa. Kolmen pahasti miinukselle jääneen vuoden jälkeen urheilukauppa oli jo hienoisessa kasvussa viime vuonna. Yllättäen miehet ovat kasvun vetureita.

Muotikaupan pitkä taantuma on harventanut toimijoiden määrää kovalla kädellä. Myynnissä kappalemäärät eivät ole muuttuneet, mutta keskihinta on pudonnut. Vaikeina aikoina kuluttajat ovat suosineet halvempia tuotteita, vaatteita ja kenkiä.

”Alan myynnistä on haihtunut kolmen vuoden aikana yhteensä puoli miljardia euroa ja pelkästään vaatekauppa on vähentynyt 400 miljoonalla, mukaan lukien niin kivijalka kuin verkkokauppakin”, kertoo Tekstiili- ja muotialat TMA ry:n toimitusjohtaja Velimatti Kankaanpää.

Elokuu antoi positiivisen ennusteen tulevasta. Viime syksy oli myynnillisesti niin heikko, että kuluvana vuonna on aihetta odottaa kaupan kasvavan viime vuoteen verrattuna. Alalla odotetaan kasvun jatkumista, vaikka lämmin syksy saattaakin viivästyttää kuluttajien vaatehankintoja. Alan ennakkomyynnin perusteella varsinkin kevät näyttää myönteiseltä.

Erityisesti miesten pukeutuminen on piristämässä muotikauppaa. Samalla kun naisten osuus muotikaupan ostopäätösten tekijöinä on supistunut, miehet löytävät yhä useammin tiensä vaate- ja kenkäostoksille

”Suomalaisia miehiä on pitkään parjattu huonosta pukeutumisesta. On ilo nähdä, että miesten pukeutuminen on pysynyt nosteessa täällä Pohjolan perukoillakin”, iloitsee Kankaanpää.

Alalla odotetaan nyt jännittyneinä, mitä loppuvuosi tuo tullessaan, sillä muodin kulutus on herkkä ansioiden muutoksille. Verohelpotuksien pitäisi tuoda vähintään 70 miljoonan myynnin lisäys vaatekauppoihin.

”Verohelpotusten kulutukseen luoma yli 700 miljoonaa euroa voi tuoda suuremmankin lisäyksen vaate ja kenkämyyntiin, jos samanaikaisesti työllisyyden myönteinen kehitys jatkuu”, täsmentää Kankaanpää.

Pääkaupunkiseudun ja kasvukeskusten kuluttajat ovat avainasemassa. He kuluttavat tuloistaan reilusti muuta maata enemmän muotiin ja sporttiin

Osoitetiedot

  • Käyntiosoite:
    Eteläranta 10
    00130 HELSINKI
  • Laskutusosoite:
    OVT 003722230018
    Verkkolaskun välittäjä: 003708599126 Open text

Yhteystiedot

  • Puhelin: 0400600037

Seuraa Twitterissä